0400 848 981

0500 314 522

  

Voimalinjatyöt

Voimalinjatyöt

Maatehon päätoimialana on voimalinjojen perustustyöt, jossa olemmekin vahvimpia toimijoita Suomessa. Toimimme voimalinjatyömailla pääasiassa Etelä-Suomessa, mutta toteuttamiamme kohteita on myös ympäri Suomea. 

Toimintamme kulmakivenä on työn laatu, monipuolinen osaaminen sekä pitkä kokemus alalta.

Vahvuutenamme voimalinjatöissä on kyky suorittaa kaikki perustustyöt. Teemme voimalinjojen perustustyöt niin yleisimmin käytetyille harustetuille pylväille, mutta ammattilaisemme suorittavat perustustyöt myös paikalla valaen vapaasti seisoville ristikkopylväillekin. Oli kyseessä sitten paalutettava perustus tai louhittava kallioperustus.

Palvelumme on kokonaisvaltaista, sillä ammattilaisemme tekevät myös vaativatkin pylväskasaukset. Monipuolinen kalustomme mahdollistaa Avaimet käteen -palvelussamme myös metsäkuljetukset. Referensseihimme kuuluu lukuisia maisemapylväsasennuksia ja suurimmat asiakkaamme ovat mm. Eltel Networks Oy ja Vattenfall Service Nordic Oy.

Yrityksemme on arvonlisäverolain 8c mukainen rakennuspalveluita tuottava elinkeinoharjoittaja eli toiminnassamme noudatetaan käänteistä arvolisäveroa. Yrityksemme kuuluu Luotettava Kumppani ohjelmaan, joten tilaajavastuulain mukaiset tietomme löydät osoitteesta tilaajavastuu.fi.

NÄMÄ ASIAT OVAT YRITYKSEMME VAHVUUKSIA

Palvelemme asiakkaitamme rautaisten ammattilaistemme avulla. Kauttamme saatte kaikki maanrakentamiseen liittyvät palvelut ja laajan yhteistyökumppaneiden verkoston avulla voimme tarjota asiakkaillemme projektin Avaimet käteen -periaatteella.

Työn laatu

Työn laatu on meille kaikkein tärkein asia jokaisessa kohteessa. Laadukkaat työmme ansiosta olemme alamme vahvimpia.

Pitkä kokemus

Meillä on jo yli 15 -vuoden kokemus vaativista voimalinjojen perustustöistä ja kasauksista sekä muista maanrakentamiseen liittyvistä toimeksiannoista.

Monipuolinen osaaminen

Suoritamme voimalinjatyöt niin valamalla kuin elementeistäkin, sekä tarvittaessa teemme myös pylväskasaukset. Kauttamme saatte vaativatkin maanrakennustyöt.

Luotettava kumppani

Yrityksemme kuuluu Luotettava Kumppani -ohjelmaan, joten tilaajavastuulain mukaiset tiedot löydät osoitteesta tilaajavastuu.fi.